Tärkeät lähikoulut

Tärkeät lähikoulut

Turun kaupunki on rajujen säästötoimenpiteiden edessä. Kipeät leikkaukset, jotka aiheuttavat kuntalaisten keskuudessa takuulla myrskyn jos toisenkin, tulee olla hyvin perusteltuja, ja niiden pitää ennen kaikkea koskea rakenteita ja toimintatapoja. Pikavoitot eivät kaupungin taloutta pelasta. Koulujen lakkauttamisessa, jota sivistystoimiala yhtenä säästötoimenpiteenä

Tulevaisuutta rakentamassa

Politiikassa on kiitollisempaa olla mukana nousukaudella, jolloin päätöksiä tehdään siitä, missä suhteessa olemassa olevaa rahaa jaetaan. Valtion ylivelkaantumisen vaikutus kunnissa on kuitenkin merkittävä, eikä säästöiltä voida välttyä. Niinpä päätökset koskevatkin nyt pääasiassa sitä, kenen saavutettuja etuja joudutaan karsimaan, millaisista palveluista

Fortunaa jokaiselle turkulaiselle

Fortuna-korttelia, joka sijoittuu Turun ydinkeskustassa Aurakadun ja Linnankadun rajaamalle alueelle, ollaan kaavamuutoksella uudistamassa putiikki-, muotoilu ja taideteollisuuskeskittymäksi sekä houkuttelevaksi matkailun ja vapaa-ajan vieton kohteeksi. Korttelin uudistuksessa kiinnitetään esimerkillisesti huomiota rakennusten historiallisiin arvoihin ja kaupunkikuvaan. Näin ollen Fortunasta rakentuu mielenkiintoinen kulkureitti

Hyvinvoinnin kakku

Ennen kuin päätämme, millä kakku täytetään, ja miten palaset on syytä maistajille jakaa, on onnistuttava leipomaan kuohkea ja mehukas pohja. Palvelujen säilymisestä ollaan perustellusti huolissaan, kun veronmaksajien määrä vähenee suhteessa niihin, jotka eniten palveluja tarvitsevat. Leikkaaminen ei tule kysymykseen, sillä