Politiikkaa pitää uudistaa. Uutta työtä ja lisää tekijöitä tarvitaan hyvinvoinnin perustaksi. Some voi olla päättäjälle hyvä renki, mutta huono isäntä.

Paras tapa on vaikuttaa sisältäpäin eli uudistaa eduskuntatyötä ja sitä kautta koko yhteiskuntaa.

Kansanedustajan hommasta on tullut jatkuvaa kampanjointia. Sosiaalinen media määrää päätöksenteon tahdin ja huutokauppameiningillä yritetään saada ennemminkin itselle näkyvyyttä kuin asioille vaikuttavuutta. Tähän pitää saada muutos.

Vastakkainasettelu ja riitely tuovat ehkä pikavoittoja, mutta pitkällä tähtäimellä tarvitaan nimenomaan eri näkökulmien ymmärtämistä ja yhteensovittelua.

 

Lakien pitää mahdollistaa kehitys eikä hidastaa sitä

Globaalit ilmiöt ovat todella haasteellisia luonnonkatastrofeista demokratiavajeeseen. Ne on ratkaistava kansainvälisesti.

Yhteen akuuttiin kysymykseen kytkeytyy kuitenkin suurin osa välttämättömistä uudistuksista juuri Suomessa: työhön ja sen murrokseen.

Työ koskettaa meitä kaikkia. Jokaisella on kokemuksia ja ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä toisin. Tehtävät ja työajat muuttuvat, koska teknologinen vallankumous on käynnissä. Sopeutuminen ei riitä, vaan osaamista pitää päivittää jatkuvasti.

 

Työllisyyttä on nostettava reippaasti

Suomen ja Varsinais-Suomen maakunnan työllisyysaste on nyt 72 prosenttia, mutta palvelujen kattamiseksi ja investointikyvyn vahvistamiseksi luvun on noustava. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on selvästi muita jäljessä.

Työn murros on huomioitava toki koulutuksessa, mutta yhtä lailla se vaikuttaa perhevapaiden, yritystukien, eläkkeiden ja tietenkin verotuksen uudistamiseen. Nämä kaikki on laitettava nopeasti kuntoon.

Kaikki varmasti jakavat työllisyyteen liittyvät tavoitteet, mutta keinoissa on eroja. Itse näen, että vain purkamalla sääntelyä ja lisäämällä joustoa voimme mahdollistaa sen, että yrityksissä syntyy uutta työtä.

 

Tule mukaan!

Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2019. Tervetuloa kanssani vaalityöhön, jonka tavoitteena on uudistaa politiikkaa ja Suomea.

Innoissani ja tosissani,

Kansainvälinen sivustyskaupunki, Turku

Soita tai laita viestiä: +358 44 538 8786 tai sini.ruohonen@turku.fi

Uutena eduskuntaan
Merkitty:            
leo ut risus id suscipit dolor. Donec tempus massa sed mattis velit,